Näytetään tekstit, joissa on tunniste frettipäivä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste frettipäivä. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Vielä frettipäivä tulossa

Vaikka olenkin sanonut, että loppukesä vietellään lomaa yhdistyksestä ja frettipäivistä niin pitihän se lomaksi jotain puuhaa järjestää. Eli vielä yksi frettipäivä tälle kesää tulossa. Kiuruvedellä järjestetään ensi viikolla suuri yleisötapahtuma, Iskelmäviikko ja tämä on oiva tilaisuus mennä esittelemään paikalliseen eläinkauppaan frettejä ja yhdistystä.

Tällaisen julisteen väsäsin mainostusta ajatellen

Lisäksi tulossa on vielä ensi viikolla joukkorokotus Kajaanissa, mukaan mahtuu vielä mattimyöhäisiäkin :) Rokotuksen jälkeen oli ajatuksena suunnistaa johonkin puistikkoon hieman kahvittelemaan ja jutustelemaan niitä näitä porukan voimin. Toivottavasti ei sada!

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Joensuun frettipäivä ja kuulumisia muutenkin

Moi!
Eilen olimme Joensuussa pitämässä paikallisessa Mustissa ja Mirrissä frettipäivää. Karavaani starttasi matkaan hieman ennen kahdeksaa Iisalmesta ja perillä oltiin vaille yksitoista. Kovasti jännitti tuleekohan paikalle ihmisiä, mutta mainostus oli purrut ja väkeä riitti tasaiseen tahtiin koko päivän. Kiitokset Sarille mukanaolosta ja avusta : ) Meidät toivotettiin tervetulleeksi uudestaankin ja varmasti ensi vuonna järjestetään uusi frettipäivä Joensuussa.

Lyyti ja Mosku kuvionukkuu

On rankkaa yrittää olla nätti

Peikko ja Mosku ei paljon yleisöstä jaksaneet välittää

Läjä

Tänään tuli Vauhti-Raksulta iso kasa raakaruokaa näädille. Tilasin tällä kertaa kanan sydämiä, jauhettuja kalkkunan kauloja, kanan rasvaa ja kanankauloja. Nykyään tuo Vauhti-Raksun auto pysähtyy 2 kertaa kuussa Iisalmessa, mikä on todella hyvä, ei tarvitse kerralla tilata kauhean isoa määrää ruokaa ja saa jatkuvasti tuoretta tavaraa pakastimeen. Suosittelen lämpimästi kaikille kyseistä yritystä, tuotteet on hyviä ja palvelu pelaa :)

Kanankauloja ja sydämiä taustalla sekä työkalut jäisten lihojen irrottamiseen

Kuvasta puuttuu vielä talttapäinen ruuvimeisseli, jota myös käytetään irroittelussa

Päivän suurin oivallus oli freteille tekemäni syöttölaatikko. Minua niin ottaa päähän, kun näädät kantaa raakaruokaa kuka mihinkin jemmaan ja parin päivän päästä kämpässä leijailee sitten pilaantuneen lihan sulotuoksut. Kauan olen tuosta laatikosta puhunut, mutta tänään sitten sain aikaiseksi sellaisen hommata. Kyseessä on siis ihan tavallinen säilytyslaatikko kannella. Sivuun tein rei'än, josta fretti mahtuu laatikkoon menemään. Päälle vielä viltti tuomaan hämäryyttä niin ruokapiilo oli valmis. Täytyy sanoa, että toimii aivan loistavasti! Hommaan vielä tuohon kulkuaukkoon putkenpätkän, silloin fretit eivät ainakaan roudaile lihanpalasia olohuoneen sohvan taakse jemmaan. Ostan myös toisen laatikon, jotta kaikki viisi mahtuvat yhtäaikaa syömään eikä tule kiistaa jos joku ei mahdukaan laatikkoon. Tämän oivalluksen myötä meillä tullaan siirtymään yhä enemmän nappulasta raakaruokaan. Olen aina ollut sitä  mieltä, että raakaruoka on parasta ravintoa fretille, mutta koska meillä ei ole omaa huonetta näädillä, jossain vaiheessa tympäännyin lemuun. Siksi meillä on syöty raakaa vain osaksi.

Tällainen viritelmä siis

Peikko ei edes jaksanut herätä kun nostin laatikon sohvalle kuvausta varten

Laatikon sisällä näkyy lautanen, äkkiä tyhjeni kanansydämistä. Ja päällä uninen Peikko 

Tähän tyyliin viltti tulee siis päälle tekemään laatikosta suojaisen

Ja vielä yksi ihana asia tälle päivää. Olen tässä pohtinut, että uskallanko lähteä KesäPikNikiin. Luulin saavani perjantain vapaaksi töistä, mutta eihän se niin mennytkään. Alunperin olin siis lähdössä matkaan yksin ja mietin etten jaksa yksin ajaa näätien kanssa töiden jälkeen Vantaalle, jossa yöpaikka odottaa. Nyt kuitenkin ystävälle varmistui pennun saapuminen ja hän suostui lähtemään mukaani reissuun! Ei tarvitse yksin sinnitellä hereillä kun on juttuseuraa. Muutenkin ihanaa saada Sari ja pentu mukaan tutustumaan näyttelytoimintaan ja muihin fretti-ihmisiin :) 

maanantai 28. toukokuuta 2012

Oulun frettipäivä ja Olympialaiset

Tapahtuma on nyt onnellisesti takana ja stressitasotkin on laskeneet normaaliksi. Omasta mielestäni päivä oli oikein mukava, vaikka pientä sähläystä ja säätöä olikin. Isoimman pettymyksen tuotti paikka, joka sijaitsi keskellä teollisuusaluetta eikä sinne meinannut kukaan löytää. Yleisöä ei käynyt kuin muutama hassu ihminen, vaikka odotin paikalle paljon ihmisiä. Vaikka yhdistys ja osallistujat rummutti tapahtuman mainosta netissä viikkoja, ei liikkeessä itsessään tai missään muuallakaan ollut mainosta tapahtumasta. Ensi kerralla paremmalla onnella ja paremmalla paikalla niin saadaan yleisöäkin mukaan. Iso kiitos Kasperille, joka kävi houkuttelemassa yleisöä viereisten liikkeiden pihasta sekä vei mainoksia ulos tapahtumasta.

Lajien välissä sai kilpailijat hieman tutustua toisiinsa

Vakavailmeiset kilpailijat


Koska tapahtuma oli laatuaan ensimmäinen, on lajeissa vielä paljon kehittämistä. Vieras ympäristö ja vieraat hajut sekoittivat frettien päät, eikä lajien suorittaminen oikein meinannut onnistua aina. Mutta eihän tärkeintä ole kilpailu vaan mukava yhdessäolo. Toivon mukaan Oulun frettiporukka sai tästä sysäyksen ja järjestää pieniä frettimiittejä sinne päin tulevaisuudessa. Niistä tulen varmasti ilmoittelemaan niin täällä blogissa kuin yhdistyksen nettisivuilla ja naamakirjasivuilla.

Tässä valmistaudutaan suoritukseen

Tila oli ihan mukavan kokoinen


Aloimme jo mielessämme suunnitella samanlaista tapahtumaa Kuopion suunnalle syksyksi. Paikan löytäminen tulee varmasti olemaan haastavaa, kaikki vinkit n. 100 neliön tilasta Kuopiosta otetaan vastaan. Mielellään jossain keskeisellä paikalla, jotta saisimme myös yleisöä paikanpäälle. Tai jos joku tietää Kuopiossa messuja yms. joihin voisi PoSujen kanssa niin vinkkiä tulemaan! Varmasti myös ensi keväänä Ouluun on tulossa uusi samanlainen tapahtuma, senkin järjestämispaikasta otamme mielellään vinkkejä vastaan.

Miina oli kilpailija numero 4

Bela ja Irina suorittamassa namin etsintää


Sitten itse kisaan...Meidän karvapallojen menestys jäi Peikon kokonaiskisan toiseen sijaan, joka silti on mielestäni aivan huikeaa :) Laitanpa tähän myös lajien kolme parasta sekä kokonaiskisan kärkikolmikon:

Frettikeilaus:
1. Jetro
2. Rötkö
3. Lyyti

Fretticurling:
Jaettu 1. Jaska ja Veikko-Elmeri
3. Rötkö
...
Namin etsintä:
1. Vilma
2. Lyyti
3. Peikko

Pisin häntä
Jaettu 1. Peikko ja Jetro
3. Rötkö

Hienoin temppu:
1. Veikko-Elmeri
2. Lyyti
3. Jetro

Suloisin fretti:
1. Veikko-Elmeri
2. Yuki
3. Lyyti
 

Kokonaiskisa:
1. Rötkö
2. Peikko
3. Jetro

Kiitos kaikille kisaan osallistuneille ja onnittelut vielä menestyneille.


Puheenjohtaja ite selittää "ihan varmasti se fretti oli ainakin näin iso!"

Pisin häntä-mittausta

Tarkkaa hommaa

Elmerillä on töpöhäntä, mutta kisaan sai 5 sentin tasoituksen

Voittajien on helppo hymyillä, Natalia, Rötkö ja voittajan pokaali

Veikko-Elmeri ja huikeat kolme kunniakirjaa



torstai 24. toukokuuta 2012

Kääk!

Siinäpä se lyhykäisyydessään. Kaksi yötä frettiOlympialaisiin ja yksikään näätä ei osaa mitään temppua :D Hienoin temppu tulee niin olemaan meidän laji. Noh, ei se nyt niitä pahimpia kääk!- tuntoja aiheuta, vaan se, että pelkään koko ajan unohtaneeni jotain...Vaikka tapahtumaa on suunniteltu yli kuukausi, mietin koko ajan mitä pitää vielä tehdä ja mitä on jo tehty. Suurinosa alkaa olla pulkassa, palkinnot on hommattu ja muutkin tavarat alkaa olla pulkassa. Mutta mutta, mitäs sitten kun paikanpäällä huomaankin, hups, jotain oleellista on unohtunut? Siinä vaiheessa varmaan täytyy pahoitella ja vetää päivä niillä eväillä mitä on. Jännittää, jännittää niin maan perusteellisesti. Vaikka jännittääkin, odotan päivää silti innolla. Tämä on PoSujen ensimmäinen tapahtuma, jossa on mukana muutakin kuin pelkästään frettien esittelyä. Toivon syvästi, että päivä on menestys ja saisimme Olympialaisista vuotuisen tapahtuman. Paljon ratkaisee se, mitä osallistujat päivästä tykkäävät.

Tervetuloa siis lauantaina katsomaan hulvatonta frettimeininkiä Eläintarvike Muskettikoiraan Ouluun. Meidät löytää paikalta klo 10-15 ja osoitehan on Kallisenkuja 4

ps. pitäkää peukkuja :)

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Seinäjoen frettipäivä

Viikonloppuna vierailin siis Seinäjoella. Lähdin perjantaina ajelemaan jo hyvissä ajoin Lyytin kanssa ja olimmekin perillä jo iltapäivästä. Matka meni mukavasti, Lyyti veteli hirsiä auton takakontissa omassa kuljetushäkissään. Majoittauduin toisen frettiharrastajan, Mantan, luokse. Hänellä asustaa pari frettiä, Taavi ja Veeti. Veeti on Lyytin veli ja fretit ovat entisessä elämässä (ennen Lyytin meille tuloa) olleet paljon yhdessä, joten minun ei tarvinnut stressata siitä, ettei fretit tulisi keskenään toimeen. Perjantai meni jutellessa niitä näitä, niin freteistä kuin kaikesta muustakin. Siinä sivussa puuhailemmi frettien kanssa ja naureskelimme niiden tempauksille.

Lauantaina suuntasimme sitten Faunattareen. Olimme paikalla jo hyvissä ajoin ennen tapahtuman alkua ja ensimmäisiin kiinnostuneisiin törmäsin jo parkkipaikalla. Nopeasti aitaus pystyyn, tavarat esille ja päivä pystyi alkamaan. Ihmisiä riitti ruuhkaksi asti ja puhua pälpättää sai sielunsa kyllyydestä. Saimme kahdestaan hoidettua päivän kunnialla, vaikka lisäkädetkään eivät haitaksi olisi olleet. Paljon ihmisiä kiinnosti fretti ja suurin osa ei tiennyt mistä eläimestä on kyse. Lapset halusivat rapsutella ja sillä aikaa aikuiset kyselivät millainen otus tuo fretti on. Jossain vaiheessa päivää paikalle eksyi myös sanomalehti Ilkan toimittaja tekemään juttua. Tässäpä teille lehdessä ollut artikkeli, muutama virhe on (otsikossa lukee hulluuten, vaikka pitäisi olla hulluuteen) Mantan sukunimi on oikeasti Pihala ja minä olen PoSujen Pj enkä rahastonhoitaja :D

Olisin toivonut, että jutussa olisi kerrottu hieman enemmän myös niistä frettien huonoista puolista sekä siitä, ettei fretti välttämättä oikein sovellu pienten lasten lemmikiksi. Noh, kaikkea ei voi saada.

Alkuperäinen suunnitelma oli, että suuntaan kotiin vasta sunnuntaina. Kuitenkin frettipäivän aikana huomasin Lyytissä lisääntyvää stressiä. Tyttö ei oikein osannut nukkua ja tuijotteli aitauksesta silmät suurina. Neiti myös ravasi aitausta ympäri sekä puri pinnoja. Stressin vuoksi Lyytin vatsa meni sekaisin ja päätinkin lähteä ajamaan kotiin jo lauantaina heti frettitapahtuman jälkeen. Voin kertoa, että väsytti, väsytti niin maan perusteellisesti. Onneksi kuitenkin jaksoin sinnikkäästi ajaa kotiin asti. Perillä olimme hieman iltayhdeksän jälkeen ja Lyyti painua kotia päästyään suoraan nukkumaan ja nukkuikin varmaan 12 tuntia putkeen. Sunnuntaina stressistä ei ollut enää tietoakaan ja tyttö leikki poikien kanssa sellainen ilme naamalla, että "nämä on minun poikia, onpa ihanaa olla kotona". Seuraavan kerran olen fiksumpi ja otan jonkun pojista Lyytin tueksi ja turvaksi sekä oman häkin, jossa on tutut hajut mukana. Kuitenkin kaikesta huolimatta päivä oli erittäin onnistunut ja tulemme varmasti järjestämään Seinäjoella frettipäivän toistekin.

Loppuun vielä muutama kuva frettipäivästä









Kiitokset Mantalle seurasta ja sohvapaikasta ;)

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Frettipäivä ja frettien Olympialaiset Oulussa

Kuten otsikko kertoo, järjestää PoSufretit frettipäivän ja frettien Olympialaiset Oulussa 26.05.2012 klo 10-15. Paikkana toimii Limingantullin Musti ja Mirri. Tapahtuma on myös yleisölle avoin, tässä on oiva mahdollisuus tutustua fretteihin ihan livenä.

Olympialaiset sisältävät 5 lajia. Frettikeilaus, pisin häntä, fretticurling, namin etsintä sekä hienoin temppu. Jokaisen lajin paras palkitaan ja kokonaispisteissä kolme parhaiten menestynyttä saa myös pienen palkinnon. Odotan kovasti tätä tapahtumaa, tämä on ensimmäinen kerta, kun pohjoinen suomikin saa jonkinlaisen frettitapahtuman. Nyt vain kaikki pikapikaa ilmoittautumaan, luvassa on varmasti rento ja hauska päivä frettien parissa.

Lisätietoja tapahtumasta


Posut järjestää myös frettipäivän Seinäjoella 12.05.2012 klo 11-16, paikkana Faunatar Jouppi. Tänne ovat kaikki tervetulleita niin frettien kanssa kuin ilmankin. Tämäkin on ensimmäinen tapahtuma Seinäjoen suunnalla frettien merkeissä. Tervetuloa mukaan!

Vielä hieman lisää PoSujuttuja. Kevään 2012 uutiskirje on ilmestynyt ja se on luettavissa täällä

Täytyy sanoa, että kevät on ollut kiireinen PoSujen suhteen. Uutiskirjeen tekeminen ja frettipäivien sekä vuosikokouksen järjestäminen ovat vieneet rutkasti aikaa. Teen tätä kuitenkin ilolla ja riemulla, PoSut kun ovat se minun lempilapsi :) 

Loppuun vielä muistuttelen, että PoSut toimivat nimestään huolimatta Ruuhka-Suomen ulkopuolella ja kaikki ovat tervetulleita jäseniksi. Sinun ei siis tarvitse välttämättä omistaa frettiä liittyäksesi yhdistykseen. Lisäinfoa ja PoSujen kotisivut löytyvät täältä

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Jyväskylän frettipäivä ja kotona odottava kakkakaaos

Eilen olimme mieheni kanssa siis edustamassa PoSufrettien kanssa Jyväskylän Faunatar Keljossa. Mukana menossa oli myös muutama muu fretti-ihminen Jyväskylän alueelta. Mukaan otimme tällä kertaa Lyytin ja Moskun, koska nämä ovat ne meidän parhaiten käyttäytyvät näädät.

Aamulla lähdimme matkaan puoli kahdeksan maissa, aikataulu hieman petti ja saavuimme Faunattareen vasta tasan klo 11.00, vaikka ajattelin, että ehtisimme paikalle hyvissä ajoin. Joskus vain tuo matkanteko ei menekään niin sukkelaan kun kuvittelee. Matkan aikana vielä muistin, että valjaat ja kamera unohtuivat kotia eli kuvia tästä postauksesta ei löydy. Fretit nukkuivat melkein koko matkan ajan ja jaksoivat urheasti edustaa ensimmäiset tunnit, kunnes väsy yllätti. Faunatar oli paikka aika pikkuinen, mutta onneksi saimme pystyttää häkin myymälän eteen, kauppa kun sijaitsee kauppakeskuksessa. Ajattelin, että hyvä homma jos joitakin kiinnostuneita paikanpäälle eksyy..mutta mutta...porukkaa olikin kuin pipoa! Hyvä sijainti (alkoa vastapäätä) lauantaipäivä ja oikea kellonaika houkutteli paikalle ihmisiä jopa ruuhkaksi asti. Onneksi paikalla oli muitakin frettejä ja ihmisiä, olisimme olleet mieheni kanssa aivan pulassa sen ihmismäärän kanssa kahdestaan. Yllättävän helposti ihmiset lähestyivät ja kyselivät todella paljon freteistä, sekä hämmästelivät sitä, etteivät olleet aikaisemmin moista elukkaa nähneet. Viisi tuntia sai puhua pälättää koko ajan ja kertoa samat asiat uudelleen ja uudelleen.

Päivän TOP-5 kysymykset olivat:
1. Mikäs eläin tuo on?
2. Jyrsiikö/tuhoaako se paikkoja?
3. Onko ne teillä kotona häkissä?
4. Mitä ne syö?
5. Pureeko se?

Yllätyin siitä, kuinka moni kuvittelee edelleen fretin olevan jyrsijä ja kuinka ihmiset eivät hahmota sitä, ettei fretti ja kani varmasti tule ystävystymään. Moni myös kyseli, olemmeko myymässä näitä eläimiä vai mikä on homman nimi. Muutamat tuntuivat kiinnostuvan fretistä lemmikkinä ihan oikeasti ja aikoivat ryhtyä etsimään lajista lisää tietoa, mikä on todella hienoa!

Paikalla oli siis myös Jyväskylän alueelta muita frettiharrastajia näätineen, yhteensä frettejä oli 6 kappaletta. Hauska oli tutustua uusiin fretti-ihmisiin sekä tietysti heidän karvamakkaroihin. Itseni sydämen varasti täydellisesti Ciru-fretti, albiino neitokainen viime vuoden pentueista. Itsellähän oli haaveissa tänä vuonna mahdollisesti hankkia albiino tyttö, mutta päädyimme sitten jatkamaan laumaa Lyytillä, joten hautasin haaveen tulevaisuuteen. Cirun tapaaminen kyllä vahvisti mielipidettäni siitä, että jos meille jossain vaiheessa pentu hankitaan, on se albiino tyttönen. Cirun elämästä voi muuten lukea täältä Ferret warning, blogissa on myös kuvia kauniista Cirutytöstä.

Vaikka eilinen päivä oli pitkä ja raskas oli vaiva sen arvoinen. Pääsi höpöttelemään frettijuttuja ja tuomaan lajia ihmisten tietoisuuteen sekä tietysti mainostamaan PoSufrettejä! Tulemme varmasti järjestämään uudenkin frettipäivän Jyväskylässä ja ehkäpä tulevaisuudessa myös muuta frettitoimintaa :)

Hieman lopuksi vielä tulevaa...tänään olen jynssännyt ja hangannut eräänkin frettipaskan lattiasta. Hankin kotiin muutaman uuden huonekalun, joka sai pötkylöiden vessakulttuurin ihan sekaisin. Myös se, että mieheni aloitti maanataina koulun, eikä olekaan päivisin kotona, herättää freteissä kapinamieltä joka ilmenee paskoina lattialla. Seuraava kirjoitus tuleekin käsittelemään sitä itseään, paskaa :D

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Pohjois-Suomen fretit Ry


Olin jo vuosia haaveillut pohjoisen suomen omasta frettiyhdistyksestä. Etelä-Suomessa frettiharrastajat monesti kuuluvat alueensa frettiyhdistykseen ja osallistuvat niiden toimintaan. Pääkaupunkiseudulla toimii PK-fretit, Varsinais-Suomessa VS-fretit ja uutena Satakunnassa 100Fretti. Pohjoisessa ei ole ollut minkäänlaista yhdistystoimintaa ja iltaisin, kun uni ei tullut mietin kuinka tännekin sellainen tarvittaisiin. Aika tarkalleen vuosi sitten keskustelin asiasta mieheni ja toisen Iisalmelaisen frettiharrastajan kanssa. Päätimme, että aika kypsä ja näin sai alkunsa Pohjois-Suomen fretit Ry eli PoSufretit. Helmikuussa 2011 oli perustamiskokous, jossa väentungosta ei ollut havaittavissa, mutta me kolme innokasta riitimme yhdistyksen perustamiseen. Huhtikuussa saimme sitten viralliset paperit ja PoSufreteistä tuli rekisteröity yhdistys. Vaikka nimi onkin Pohjois-Suomen fretit Ry, on toiminnan tarkoitus kattaa ne alueet Suomesta joissa ei vielä ole yhdistystoimintaa. Käytännössä siis koko muu maa Ruuhka-Suomea lukuunottamatta. Ensimmäinen vuosi on oikeastaan mennyt ihmetellessä, mutta tänä vuonna tarkoitus on aktivoitua ja kunnolla. Tulossa on frettipäiviä eri paikkakunnille, näistä varmistuneita ovat tulevana lauantaina 28 päivä Iisalmessa, 17.03 Jyväskylässä ja 14.04 Seinäjoella. Jos innokkaita riittää, suunnitelmissa on kesälle frettitapaamisia ja mahdollisesti jos jäsenkunta lisääntyy joku pieni yhteinen retki.

Syy miksi halusin perustaa yhdistyksen oli se, että täällä pohjoisemmassa ihmiset ovat hyvin vähän tekemisissä toisten harrastajien kanssa. Halusin, että olisi joku juttu, jonka kautta samanhenkiset ihmiset voisivat löytää toisensa. Toisena tärkeänä asiana pidän frettitietouden jakamista. Moni harkitsee frettiä ja yhdistykseltä saa apua mieltä askarruttaviin kysymyksiin sekä esimerkiksi yhteystietoja niistä ihmisistä joiden luokse frettejä voi mennä katsomaan. Yhdistyksen myötä on helpompi lähestyä lehtiä, eläinkauppoja yms. liittyen frettiasioihin. Olisipa toiveissa saada myös frettinäyttely joskus tänne pohjoiseenkin :D

Yhdistys kaipaa koko ajan uusia jäseniä. Tue toimintaa ja liity jäseneksi jo tänään!

Pohjois-Suomen fretit Ry kotisivut