Näytetään tekstit, joissa on tunniste fretti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste fretti. Näytä kaikki tekstit

perjantai 5. lokakuuta 2012

Frettien sairaudet osa 1: Suolitukos

Minulle vinkattiin, että voisin kirjoittaa hieman laajemmin frettien sairauksista. Kuitenkin omaan pitkän historian frettien kanssa ja kieltämättä välillä tuntuu, että olen enemmän perillä frettien sairauksista kuin paikalliset eläinlääkärit. Tästä inspiroituneena kirjoitankin teille tulevaisuudessa useamman osan frettien sairauksista, niiden ilmenemisestä ja hoidosta.

Aloitetaan suolitukoksella. Varmasti jokainen fretinomistaja ja frettiä harkitseva tietääkin, että suolitukos on freteillä yleinen kuolinsyy. Näädillä on valitettavasti varsinkin pentuna paha tapa pureskella ja kokeilla hampaitaan melkein mihin vain. Fretin kanssa tulisikin huolehtia siitä, ettei näätä pääse nakertelemaan mitään sellaista, joka voisi aiheuttaa suolitukoksen. Kannattaa huomioda tämä asia valitessa fretille leluja, nukkumarättejä yms. tavaroita. Itse huomion myös kotiin tulevat uudet kalusteet ja muut tavarat, ettei niistä voi fretin hampailla saada irti sellaista, mikä voisi aiheuttaa suolitukoksen. Käytännössä kaikki sulamaton materiaali voi aiheuttaa fretille suolitukoksen. Näitä materiaaleja on mm. kumi, sinitarra, vaahtomuovi, kengännauhat, kankaat ja muovit. Fretit ovat saaneet suolitukoksia niin korvatulpista, kumisista leluista kuin patjasta syödystä vaahtomuovista. Omistajan on syytä tarkkailla, että lelut sekä nukkumamateriaalit, riippumatot ja pesät ovat ehyitä.

Nämä ovat lasten muovisen lelun palasia ja poistettu fretin ohutsuolesta.
Kuva http://www.azeah.com/

Mitkä ovat sitten oireita jos epäillään fretillä suolitukosta? Oireet saattavat olla hyvinkin erilaisia riippuen yksilöstä, tukoksen kohdasta sekä siitä, onko tukos kokonainen vai osittainen. Oireisiin kuuluu oksentelu, ummetus, ohut nauhamainen uloste, ripuli, naaman hankaaminen, hampaiden narskuttelu, suun raapiminen, väsymys ja ruokahaluttomuus. Jos fretillä on näitä oireita, voi kyseessä olla suolitukos. Ensiapuna suolitukosepäilyyn voi antaa parafiiniöljyä. Sopiva annos on 1-2ml yhdellä kertaa. Tässä kannattaa kuitenkin huomioida, että parafiiniöljy estää ravinnon imeytymisen ja näin ollen öljyä tulisi antaa maksimissaan kahtena päivänä. Parafiiniöljyä voi antaa aina kun epäilee fretin syöneen jotain sellaista, joka voisi aiheuttaa suolitukoksen tai jos oireet viittaavat siihen. Öljyn tulisi kulkeutua fretin suoliston läpi ja omistaja kyllä yleensä huomaa sen poistumisen. Jos öljy ei kulkeudu fretin suoliston läpi, fretti on huonokuntoinen tai parafiiniöljy ei auta, tulisi hakeutua mahdollisimman pian eläinlääkärin vastaanotolle. Mitä pikemmin fretin hoito saadaan alulle, sen paremmat mahdollisuudet eläimellä on selvitä. Eläinlääkärissä tulisi huomioida, ettei tukokset yleensä näy röntgenkuvissa vaan tukoksen toteaminen vaatii varjoainekuvauksen. Hoitona vierasesineen poistamiseen on leikkaus.

Leikkauksella poistetaan vierasesine 
Omakohtaista kokemusta minulta löytyy suolitukosepäilystä. Mimmin kohdalla neiti meni syömättömäksi, ei ulostanut, parafiiniöljy ei auttanut. Eläinlääkärissä ei ollut madollisuutta tehdä varjoainekuvausta, joten otettiin pelkät röntgen kuvat. Niissä näkyi pieni kiinteä massa Mimmin vatsassa, tämä myös tuntui palpoiden vatsassa. Eläinlääkärin epäilys oli kasvain tai tukos. Mimmi nesteytettiin, annettiin kipulääkettä ja leikkausaika saatiin aamuksi. Seuraavana aamuna Mimmin vatsa aukaistiin ja eläinlääkärin sekä minun yllätykseksi sieltä ei löytynyt mitään! Ainut selitys mikä asiaan keksittiin, oli se, että tukos on ollut osittainen ja se on lähtenyt liikkumaan ja poistumaan kun Mimmin vatsaa tunnusteltiin useaan otteeseen. Onneksi näin ja kotona herättyään Mimmille maistui jälleen ruoka ja juoma sekä hiekkalaatikkoon ilmestyi normaaleja läjijä. Kuitenkin, jos Mimmiä ei olisi silloin illalla nesteytetty kunnolla, en usko että olisimme selvinneet aamuun asti. Siksi on erityisen tärkeää hakeutua aina eläinlääkäriin mieluummin liian aikaisin ja turhaan kuin liian myöhään.

Mihinkä sairauteen haluatte minun upottavan seuraavan kerran kynteni? Lymfooma, lisämunuaisongelmat, flunssa, insulinooma?

torstai 27. syyskuuta 2012

Blogihiljaisuus päättyköön!

Täällä on ollut todella hiljaista. Pääsyynä se, etten ole saanu päästäni yhtään järkevää tekstiä irti. Mielessä on pyörinyt vain ja ainoastaan näyttely ja työnhaku. Näyttelysuunnitelmat ja hommat alkavat nyt olla loppusuoralla, enää muutamia pikkuhommia tekemättä ja sitten sunnuntai saisikin jo tulla. Jännittää kyllä niin maan perusteellisesti, ettei lauantain ja sunnuntain välisenä yönä luultavasti paljon tarvitse nukkua.

Tänään ajattelin ottaa irroittautumisen stressistä ja keskittyä muuhunkin kuin näyttelyyn. Siis kamera kouraan ja räpsimään freteistä kuvia. Valo ei taaskaan riittänyt sisätiloissa onnistuneisiin otoksiin, seuraavaksi hankin valoheittimen, jotta saan edustuskelpoisia kuvia otettua. Kuitenkin, tässäpä muutama tuotos

Mosku




Nuka




Nuka ja Rosvo





Tämän laatu on ihan karmea, mutta pakko oli lisätä kun on vaan niin huvittava. Mamman pikku mursu :D

Peikko





Lisää kuvia tulossa heti, kun saan valo-ongelman hoidettua ja apukäsiparin kuvaamiseen. Yksin on hieman hankala kuvata, pitää nutria, nostaa näätää ja käyttää kameraa.

Seuraava postaus onkin sitten jättipostaus näyttelystä. Nyt kaikki sormet ja varpaat ristissä, että kaikki menee suunnitelmien mukaan!

sunnuntai 12. elokuuta 2012

Pet-näyttelyä pukkaa sekä viime viikkojen ajatuksia

Pohjois-Suomen fretit ry järjestää Pet-näyttelyn Kuopiossa. Tässäpä tapahtuman juliste ja linkit lisätietoihin ja ilmoittautumisohjeisiin


http://posufretit.nettisivu.org/pet-nayttely/
http://www.facebook.com/events/393621550704787/

Ja sitten niihin ajatuksiin. Olen nyt siis päättänyt hakea jossain vaiheessa kasvattajanimeä. Tällä hetkellä keskityn opiskeluun ja imen kaiken mahdollisen tiedon itseeni. Haen kasvattajanimeä yhdessä ystäväni kanssa, pitkään asiasta puhuttuamme päädyimme siihen, että yhteinen nimi on paras ratkaisu. En vielä osaa sanoa ollenkaan, milloin olemme valmiit nimeä hakemaan, tietoa pitää kerryttää vielä paljon lisää. Itse kasvatuksen aloitus (jos nimi siis myönnetään, ilman virallista nimeä emme todellakaan aio kasvattaa) tulee olemaan kaukana tulevaisuudessa, realistinen ajankohta voisi olla 2015-2016 aikaisintaan. Paljon tätä asiaa olen miettinyt ja pohtinut, laittanut listalle plussia ja miinuksia, puhunut ihmisten kanssa ja vaihtanut mieltäni päivittäin. Jotenkin vain ne ajatukset alkoi kääntyä siihen, että hitto, kyllähän minusta siihen on jos vain itse haluan! Tämän ajatuksen muodostuminen on kestänyt kauan, niin kestää myös projekti kohti omaa kasvattajanimeä :)


keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Joukkorokotus 2012

Eilen oli PoSujen ihka ensimmäinen joukkorokotus Kajaanissa. Väentungoksella ei voi kehua, mutta 13 näätääkin on jo joukko :) Vaikka kuinka olen yrittänyt tavoittaa muita frettiharrastajia täältä päin, tuntuu se olevan aika tuloksetonta hommaa. Jostakin on kuitenkin aina aloitettava ja toivottavasti porukka vuosien varrella tästä tulee kasvamaan.

Jännitin Rosvon matkustamista ihan tajuttomasti, koska aikaisemman kokemuksen perusteella Rosvo saa maniakohtauksiaan kaikesta, mikä ei ole tuttua ja turvallista. Poika kuitenkin suoriutui niin hienosti matkasta. Menomatkan nukkui kokonaan kopassa ja kun päästiin paikalle ja laitoin näädät kevythäkkiin, meinasi iskeä mania. Ajattelin silti kokeilla jos Rosvo siitä rauhoittuisi ja siirryimme puistoon kera näätien. Siellä meni hetki ravaamiseen kunnes poika köllähti riippumattoon nukkumaan. Samoin kotiintulomatkan poju köllötteli riippumatossa ja tirsaili. Miten ylpeä ihminen voikaan olla kun oma rakas eläin alkaa päästä kammoistaan yli! En ikinä olisi uskonut, että tähän pisteeseen vielä päästään. Nähtävästi muiden frettien seura rauhoittaa poikaa ja se osaa rentoutua kun ne tutut fretit ovat siinä vieressä.

Kamera unohtui ylläriylläri kotia, ei sen puoleen en olisi paljon jaksanut kuvailla. Viime viikonloppuna Suonenjok' Rokissa tuli otettua lähes 2000 kuvaa niin on kiintiö hieman täynnä. Muutama kuva löytyy Miian blogista Joukkorokotus Kajaanissa

Jotta kaikki ei olisi niin ihanaa ja kivaa, löysin eilen ruokakätkön...eipä siinä mitään, näihin on totuttu, mutta ensimmäistä kertaa lihanpalasissa oli toukkia. Hyi yöks sentään mikä lemu ja ne kiemurtelevat toukat! Onneksi niitä ei ollut montaa, mutta silti tämä kuvotuksen määrä on hirveä.

Huomenna frettipäivän pitämiseen Kiuruvedelle, samalla yritämme kartuttaa yhdistyksen kassaa keräyksellä. Ehkäpä huomenna muistan ottaa kameran mukaan ja kirjoittelen loppuviikosta miten päivä sujui.

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Vielä frettipäivä tulossa

Vaikka olenkin sanonut, että loppukesä vietellään lomaa yhdistyksestä ja frettipäivistä niin pitihän se lomaksi jotain puuhaa järjestää. Eli vielä yksi frettipäivä tälle kesää tulossa. Kiuruvedellä järjestetään ensi viikolla suuri yleisötapahtuma, Iskelmäviikko ja tämä on oiva tilaisuus mennä esittelemään paikalliseen eläinkauppaan frettejä ja yhdistystä.

Tällaisen julisteen väsäsin mainostusta ajatellen

Lisäksi tulossa on vielä ensi viikolla joukkorokotus Kajaanissa, mukaan mahtuu vielä mattimyöhäisiäkin :) Rokotuksen jälkeen oli ajatuksena suunnistaa johonkin puistikkoon hieman kahvittelemaan ja jutustelemaan niitä näitä porukan voimin. Toivottavasti ei sada!

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Joensuun frettipäivä ja kuulumisia muutenkin

Moi!
Eilen olimme Joensuussa pitämässä paikallisessa Mustissa ja Mirrissä frettipäivää. Karavaani starttasi matkaan hieman ennen kahdeksaa Iisalmesta ja perillä oltiin vaille yksitoista. Kovasti jännitti tuleekohan paikalle ihmisiä, mutta mainostus oli purrut ja väkeä riitti tasaiseen tahtiin koko päivän. Kiitokset Sarille mukanaolosta ja avusta : ) Meidät toivotettiin tervetulleeksi uudestaankin ja varmasti ensi vuonna järjestetään uusi frettipäivä Joensuussa.

Lyyti ja Mosku kuvionukkuu

On rankkaa yrittää olla nätti

Peikko ja Mosku ei paljon yleisöstä jaksaneet välittää

Läjä

Tänään tuli Vauhti-Raksulta iso kasa raakaruokaa näädille. Tilasin tällä kertaa kanan sydämiä, jauhettuja kalkkunan kauloja, kanan rasvaa ja kanankauloja. Nykyään tuo Vauhti-Raksun auto pysähtyy 2 kertaa kuussa Iisalmessa, mikä on todella hyvä, ei tarvitse kerralla tilata kauhean isoa määrää ruokaa ja saa jatkuvasti tuoretta tavaraa pakastimeen. Suosittelen lämpimästi kaikille kyseistä yritystä, tuotteet on hyviä ja palvelu pelaa :)

Kanankauloja ja sydämiä taustalla sekä työkalut jäisten lihojen irrottamiseen

Kuvasta puuttuu vielä talttapäinen ruuvimeisseli, jota myös käytetään irroittelussa

Päivän suurin oivallus oli freteille tekemäni syöttölaatikko. Minua niin ottaa päähän, kun näädät kantaa raakaruokaa kuka mihinkin jemmaan ja parin päivän päästä kämpässä leijailee sitten pilaantuneen lihan sulotuoksut. Kauan olen tuosta laatikosta puhunut, mutta tänään sitten sain aikaiseksi sellaisen hommata. Kyseessä on siis ihan tavallinen säilytyslaatikko kannella. Sivuun tein rei'än, josta fretti mahtuu laatikkoon menemään. Päälle vielä viltti tuomaan hämäryyttä niin ruokapiilo oli valmis. Täytyy sanoa, että toimii aivan loistavasti! Hommaan vielä tuohon kulkuaukkoon putkenpätkän, silloin fretit eivät ainakaan roudaile lihanpalasia olohuoneen sohvan taakse jemmaan. Ostan myös toisen laatikon, jotta kaikki viisi mahtuvat yhtäaikaa syömään eikä tule kiistaa jos joku ei mahdukaan laatikkoon. Tämän oivalluksen myötä meillä tullaan siirtymään yhä enemmän nappulasta raakaruokaan. Olen aina ollut sitä  mieltä, että raakaruoka on parasta ravintoa fretille, mutta koska meillä ei ole omaa huonetta näädillä, jossain vaiheessa tympäännyin lemuun. Siksi meillä on syöty raakaa vain osaksi.

Tällainen viritelmä siis

Peikko ei edes jaksanut herätä kun nostin laatikon sohvalle kuvausta varten

Laatikon sisällä näkyy lautanen, äkkiä tyhjeni kanansydämistä. Ja päällä uninen Peikko 

Tähän tyyliin viltti tulee siis päälle tekemään laatikosta suojaisen

Ja vielä yksi ihana asia tälle päivää. Olen tässä pohtinut, että uskallanko lähteä KesäPikNikiin. Luulin saavani perjantain vapaaksi töistä, mutta eihän se niin mennytkään. Alunperin olin siis lähdössä matkaan yksin ja mietin etten jaksa yksin ajaa näätien kanssa töiden jälkeen Vantaalle, jossa yöpaikka odottaa. Nyt kuitenkin ystävälle varmistui pennun saapuminen ja hän suostui lähtemään mukaani reissuun! Ei tarvitse yksin sinnitellä hereillä kun on juttuseuraa. Muutenkin ihanaa saada Sari ja pentu mukaan tutustumaan näyttelytoimintaan ja muihin fretti-ihmisiin :) 

lauantai 2. kesäkuuta 2012

Joukkorokotus

Tällainen pikapostaus...
Eli PoSut järjestää joukkorokotuksen Kajaanissa 17.7 klo 14.00 alkaen. Rokotuksen hinta 33 euroa/fretti eli todella edullinen. Rokotus tapahtuu Eläinsairaala Countrypolissa, Kirkkoahontie 115, 87910 Kajaani. Ilmoitathan tulostasi etukäteen, viimeistään 30.6 mennessä yhdistyksen sähköpostiin posufretit@hotmail.com
Mitä enemmän frettejä tulee, sitä edullisempi rokotus on eli nyt kaikki ilmoittautumaan mukaan. Tietysti rokotusten lomassa on myös aikaa näätäjutustelulle :)

keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Kodin vaihtajat

Kirjoitellaanpa tällä kertaa itselle hyvin läheisestä aiheesta, nimittäin kodinvaihtajista. Meille on siis vuosien varrella muuttanut 4 frettiä kodinvaihtajina ja vain 2 on ollut meillä pennusta asti. Vuosi vuodelta uutta kotia etsivien frettien määrä on kasvanut ja viime kesän/syksyn aikana saavutettiin varmaan kaikkien aikojen huippu. Kotia etsi oman arvioni mukaan useampi kymmenen frettiä, tässä on mukana vain netissä olleet myynti-ilmoitukset, todellinen luku on varmasti korkeampi. Kotia vaihtoi pääasiassa saman vuoden pennut, jotkut eivät olleet ehtineet olla uudessa kodissa kuin joitakin päiviä. Nyt alkaa taas uudet fretinpennut muuttaa uusiin koteihinsa ja kohta homma räjähtää niin sanotusti silmille. Se on valitettavaa, mutta totta. Miksi näitä kodinvaihtajia sitten on niin paljon? Kyseessä on monen asian summa. Ensinnäkin, fretti hankitaan aivan liian vähäisillä tiedoilla, koska se on niin söpö ja erikoinen. Ei vaivauduta ottamaan selvää, mitä fretti tarvitsee ja ennen kaikkea mitä se vaatii tulevalta omistajaltaan. Fretti kun ei ole niitä helpoimpia lemmikkejä. Olenpa törmännyt sellaisiinkin tapauksiin, että käydään katsomassa frettejä ja niihin tutustumassa ja samassa lauseessa kysytään, mitä nämä muuten syö, mutta tärkeimpänä mistä näitä saa! Aivan käsittämätön ajatusmaailma lähteä hankkimaan frettejä eikä edes oteta selvää perusasiosta kuten ruokavaliosta. Jotkut ovat myös pelänneet fretin puremaa suorastaan hysteerisesti, mutta silti ollaan ottamassa frettiä. Vaikka kuinka selität, että pennut sitten varmasti purevat niin sana ei vain saavuta siellä pään sopukoissa sitä aivosolua. En nyt lähde tätä asiaa enemmän puimaan, koska voisin tästä kirjottaa vaikka romaanin, mennään siis seuraaviin syihin.

Seuraavana syylistalleni pääsevät puskakasvattajat ja frettitrokarit, näistä varmasti pahimpana trokarit. En sano, etteikö joku puskakasvattaja valitsisi huolella kotia pennuille, mutta sivusta seuranneena kyllä ne kodinvaihtajat yleensä ovat kotoisin tuolta puskapuolelta ja trokareilta. Trokareitahan ei kiinnosta pätkän vertaa tietääkö tuleva omistaja yhtään mitään freteistä. Heille tärkeintä on eurot, jotka freteistä saa. Kun perävalot sitten vilahtaa saattaa uuden omistajan hämmästys olla suuri kun se fretti ei olekaan mikään marsu, vaan ihmisiin tottumaton, verille pureva saalistaja. Kun trokari sitten on rahansa saanut, on turha odottaa saavansa apua sieltä suunnalta ja nämä pennun omistajat ovat sitten yksin purevan ja pelkäävän fretin kanssa. Usein päädytään ensin tyrkkäämään pentu häkkiin ja jonkun ajan kuluttua se sitten laitetaan kiertoon "pitovaikeuksien tai allergian" vuoksi. Liiton kasvattajat tutkivat todella huolella tulevien kotien taustat ja tiedot, siksi heiltä näitä kodinvaihtajia ei juurikaan vuoden aikana tule. Toki myös virallisten kasvattajien fretit vaihtavat koteja, mutta vähemmässä määrin. Eihän kukaan voi varmasti tuntea uutta kotia, vaikka kuinka tekisi taustatyötä, ihmiset on niin hyviä valehtelemaan. Ja toki on myös mahdollista, että elämäntilanne oikeasti muuttuu niin paljon, että on eläimen kannalta parempi etsiä sille uusi koti. Toisin kuin trokarit ja suurin osa puskakasvattajista, liiton kasvattajat oikeasti ovat tukena ja jos tarve tulee ovat mukana etsimässä fretille uutta kotia. Itse asiassa liiton kasvattajat velvoittavat uudet kodit ottamaan ensisijaisesti yhteyttä heihin, jos sellainen tilanne tulee, että fretti tarvitsee uuden perheen.

Myös se, että yhä useampi tietää mikä fretti on lisää kodinvaihtajien määrää. Frettien yleistymisellä on sekä hyvät että huonot puolensa. Hyviä puolia on paljon, mutta keskitytään nyt niihin huonoihin puoliin. Fretit ovat yhä enenmmän ja enemmän esillä kaikkialla, mikä tarkoittaa sitä, että joku lapsukainen (miksi ei aikuinenkin) bongaa fretin jostain ja sellainen on sitten pakko saada. Puskakasvattajilta ja trokareilta kun pennun niin helposti saa, monet vanhemmat menevät sen kultamurun anovan ilmeen pauloihin ja kotiin hankitaan fretti. Tai sitten aikuinen ihminen menee sekaisin fretin söpöydestä ja kohta on kotona pentu ilman taustatietoa. Vielä muutama vuosi sitten, kun fretit eivät olleet niin paljon esillä, näitä tapauksia oli paljon vähemmän. Kaikilla asioilla on kaksi puolta, myös sillä että fretit yleistyvät. Jos lapsi on frettiä haluamassa niin tietenkään se ei ole lapsen vika jos sellainen hankitaan epämääräisistä oloista. Vastuu kuuluu aina kun kyseessä on alaikäinen, vanhemmille. Toivoisinkin, että useammat vanhemmat ottaisivat enemmän selvää siitä eläimestä, jota se kullanmuru niin kovasti haluaa. Oli kyse sitten hamsterista tai fretistä.

Onneksi moni ihminen tarjoaa koteja näille ressukoille jotka vaihtavat kotia. Osa on saattanut käydä jo useammassakin kodissa ennen kuin löytää sen oman perheen, jossa saa viettää loppuelämän. Useinhan jos fretistä luovutaan, koska ei tiedetty mitä on tulossa, ei myyjä kauheasti nää vaivaa selvittää millaiseen kotiin fretti on menossa. Onpa vuosien varrella tullut törmättyä myös melko räikeisiin valheisiin vain sen takia, että fretti on saatu pois nurkista pyörimästä. Jos harkitsee ottavansa kodinvaihtajan, tehkää ihmiset taustatyö kunnolla ja tutustukaa frettiin ennen ostopäätöstä. Useammassa kodissa käyneet, epämääräisistä oloista olevat fretit eivät ole niitä helpoimpia tapauksia kierrettyään muutamassa eri kodissa. Kodinvaihtaja ei välttämättä ole se paras vaihtoehto ensimmäiseksi fretiksi, paitsi jos ne hakevat uutta kotia virallisten kasvattajien kautta. Kasvattajat osaavat silloin arvioida millaisen kodin fretti tarvitsee, jotta sen kanssa pärjätään. Myyjät jotka ilmoittavat freteistään keltaisessa pörssissä yms. eivät välttämättä anna realistista kuvaa siitä, kuinka paljon fretti esimerkiksi puree.

Joten...harkitkaa ihmiset kaksi kertaa ennen kuin ryntäätte frettiä hankkimaan. Ottakaa yhteyttä Frettiliiton kasvattajiin ja kerätkää rauhassa tietoa. Jokainen kodinvaihtaja on liikaa!
Nuka tuli meille yhdessä Rosvon kanssa toukokuussa 2010 kahden vuoden ikäisenä. Olemme Nukan toinen koti

Lyyti tuli meille joulukuussa 2010 8,5 kuukauden ikäisenä. Olemme Lyytille toinen koti.

Rosvo tuli meille yhdessä Nukan kanssa toukokuussa 2010 arviolta 9 kk ikäisenä. Olemme Rosvon kolmas koti.

Mosku tuli meille joulukuussa 2010 yhdeksän kuukauden ikäisenä. Olemme Moskulle kolmas koti.

maanantai 28. toukokuuta 2012

Oulun frettipäivä ja Olympialaiset

Tapahtuma on nyt onnellisesti takana ja stressitasotkin on laskeneet normaaliksi. Omasta mielestäni päivä oli oikein mukava, vaikka pientä sähläystä ja säätöä olikin. Isoimman pettymyksen tuotti paikka, joka sijaitsi keskellä teollisuusaluetta eikä sinne meinannut kukaan löytää. Yleisöä ei käynyt kuin muutama hassu ihminen, vaikka odotin paikalle paljon ihmisiä. Vaikka yhdistys ja osallistujat rummutti tapahtuman mainosta netissä viikkoja, ei liikkeessä itsessään tai missään muuallakaan ollut mainosta tapahtumasta. Ensi kerralla paremmalla onnella ja paremmalla paikalla niin saadaan yleisöäkin mukaan. Iso kiitos Kasperille, joka kävi houkuttelemassa yleisöä viereisten liikkeiden pihasta sekä vei mainoksia ulos tapahtumasta.

Lajien välissä sai kilpailijat hieman tutustua toisiinsa

Vakavailmeiset kilpailijat


Koska tapahtuma oli laatuaan ensimmäinen, on lajeissa vielä paljon kehittämistä. Vieras ympäristö ja vieraat hajut sekoittivat frettien päät, eikä lajien suorittaminen oikein meinannut onnistua aina. Mutta eihän tärkeintä ole kilpailu vaan mukava yhdessäolo. Toivon mukaan Oulun frettiporukka sai tästä sysäyksen ja järjestää pieniä frettimiittejä sinne päin tulevaisuudessa. Niistä tulen varmasti ilmoittelemaan niin täällä blogissa kuin yhdistyksen nettisivuilla ja naamakirjasivuilla.

Tässä valmistaudutaan suoritukseen

Tila oli ihan mukavan kokoinen


Aloimme jo mielessämme suunnitella samanlaista tapahtumaa Kuopion suunnalle syksyksi. Paikan löytäminen tulee varmasti olemaan haastavaa, kaikki vinkit n. 100 neliön tilasta Kuopiosta otetaan vastaan. Mielellään jossain keskeisellä paikalla, jotta saisimme myös yleisöä paikanpäälle. Tai jos joku tietää Kuopiossa messuja yms. joihin voisi PoSujen kanssa niin vinkkiä tulemaan! Varmasti myös ensi keväänä Ouluun on tulossa uusi samanlainen tapahtuma, senkin järjestämispaikasta otamme mielellään vinkkejä vastaan.

Miina oli kilpailija numero 4

Bela ja Irina suorittamassa namin etsintää


Sitten itse kisaan...Meidän karvapallojen menestys jäi Peikon kokonaiskisan toiseen sijaan, joka silti on mielestäni aivan huikeaa :) Laitanpa tähän myös lajien kolme parasta sekä kokonaiskisan kärkikolmikon:

Frettikeilaus:
1. Jetro
2. Rötkö
3. Lyyti

Fretticurling:
Jaettu 1. Jaska ja Veikko-Elmeri
3. Rötkö
...
Namin etsintä:
1. Vilma
2. Lyyti
3. Peikko

Pisin häntä
Jaettu 1. Peikko ja Jetro
3. Rötkö

Hienoin temppu:
1. Veikko-Elmeri
2. Lyyti
3. Jetro

Suloisin fretti:
1. Veikko-Elmeri
2. Yuki
3. Lyyti
 

Kokonaiskisa:
1. Rötkö
2. Peikko
3. Jetro

Kiitos kaikille kisaan osallistuneille ja onnittelut vielä menestyneille.


Puheenjohtaja ite selittää "ihan varmasti se fretti oli ainakin näin iso!"

Pisin häntä-mittausta

Tarkkaa hommaa

Elmerillä on töpöhäntä, mutta kisaan sai 5 sentin tasoituksen

Voittajien on helppo hymyillä, Natalia, Rötkö ja voittajan pokaali

Veikko-Elmeri ja huikeat kolme kunniakirjaa



torstai 24. toukokuuta 2012

Kääk!

Siinäpä se lyhykäisyydessään. Kaksi yötä frettiOlympialaisiin ja yksikään näätä ei osaa mitään temppua :D Hienoin temppu tulee niin olemaan meidän laji. Noh, ei se nyt niitä pahimpia kääk!- tuntoja aiheuta, vaan se, että pelkään koko ajan unohtaneeni jotain...Vaikka tapahtumaa on suunniteltu yli kuukausi, mietin koko ajan mitä pitää vielä tehdä ja mitä on jo tehty. Suurinosa alkaa olla pulkassa, palkinnot on hommattu ja muutkin tavarat alkaa olla pulkassa. Mutta mutta, mitäs sitten kun paikanpäällä huomaankin, hups, jotain oleellista on unohtunut? Siinä vaiheessa varmaan täytyy pahoitella ja vetää päivä niillä eväillä mitä on. Jännittää, jännittää niin maan perusteellisesti. Vaikka jännittääkin, odotan päivää silti innolla. Tämä on PoSujen ensimmäinen tapahtuma, jossa on mukana muutakin kuin pelkästään frettien esittelyä. Toivon syvästi, että päivä on menestys ja saisimme Olympialaisista vuotuisen tapahtuman. Paljon ratkaisee se, mitä osallistujat päivästä tykkäävät.

Tervetuloa siis lauantaina katsomaan hulvatonta frettimeininkiä Eläintarvike Muskettikoiraan Ouluun. Meidät löytää paikalta klo 10-15 ja osoitehan on Kallisenkuja 4

ps. pitäkää peukkuja :)

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

♥ Peikko "Veikko-Olavi" 4 vuotta ♥

Niin se aika rientää. Neljä vuotta on kulunut aivan uskomattoman nopeasti ja on vaikea uskoa, että Peikosta on tullut jo keski-ikäinen. Vastahan hetki sitten sain kämmenelle mahtuvan, itkevän fretinpennun ensimmäistä kertaa syliini. Vuosiin on mahtunut monia elämänmuutoksia ja paljon ilonhetkiä. Myös surua olemme Peikon kanssa näinä vuosina jakaneet. Suurimpana mullistuksena varmasti sekä minulle, että Peikolle oli Mimmin kuolema. Vieläkin välillä tuntuu, että Pekku ikävöi, varsinkin nukkuseuraa etsiessään, Mimmiä. 


Peikko 8 viikkoisena

Ihka ensimmäinen nukkupesä

Peikon ensilelu, joka on edelleen menossa mukana

Ensimmäisenä talvena
Noin vuoden vanhana karvapallerona
Peikosta olen kirjoittanut jo aikaisemmin pidemmän postauksen, sen voitte lukea täältä.


Rakkaalla lapsella on tunnetusti monta nimeä, niin Peikollakin. En tarkalleen muista, mistä tuo Veikko-Olavi aikanaan tuli, mutta se on jäänyt elämään. Usein kutsumme Peikkoa myös Pekuksi, Vekuksi, hörökorvaksi ja pottunokaksi :) Jälkimmäiset pitävät kyllä ihan paikkansa, omaahan Peikko aivan liian isot korvat ja nenän. Niistä sekä alapurennasta, joka nostaa hieman ylähuulta koko ajan, tulee suurin osa pojan niin persoonallista ulkonäköä. Frettiharrastajien keskuudessa ihmiset yleensä nauravat raukalle, onhan hän hieman muotopuoli. Näyttelymenestystä on siis turha odotella tulevaisuudessakaan, mutta onneksi minun mielestäni Peikko on täydellinen.


Hörökorva pottunokka :)
Karhunpentu

Haluan myös kiittää Peikon kasvattajaa, Riinaa. Olen aina voinut tukeutua hänen tietämykseensä jos jotain ongelmia on ollut. Olen myös kiitollinen siitä, että 4 vuotta sitten hän katsoi meidät soveltuvaksi kodiksi ja saimme tämän ihanan karhunpoikasen osaksi elämäämme. 

Onnea rakas karhunpoika, toivottavasti olet luonamme vielä ainakin seuraavat 4 vuotta ♥


Singstariakin Peikko on vetänyt
Ensimmäisenä syksynä