maanantai 28. toukokuuta 2012

Oulun frettipäivä ja Olympialaiset

Tapahtuma on nyt onnellisesti takana ja stressitasotkin on laskeneet normaaliksi. Omasta mielestäni päivä oli oikein mukava, vaikka pientä sähläystä ja säätöä olikin. Isoimman pettymyksen tuotti paikka, joka sijaitsi keskellä teollisuusaluetta eikä sinne meinannut kukaan löytää. Yleisöä ei käynyt kuin muutama hassu ihminen, vaikka odotin paikalle paljon ihmisiä. Vaikka yhdistys ja osallistujat rummutti tapahtuman mainosta netissä viikkoja, ei liikkeessä itsessään tai missään muuallakaan ollut mainosta tapahtumasta. Ensi kerralla paremmalla onnella ja paremmalla paikalla niin saadaan yleisöäkin mukaan. Iso kiitos Kasperille, joka kävi houkuttelemassa yleisöä viereisten liikkeiden pihasta sekä vei mainoksia ulos tapahtumasta.

Lajien välissä sai kilpailijat hieman tutustua toisiinsa

Vakavailmeiset kilpailijat


Koska tapahtuma oli laatuaan ensimmäinen, on lajeissa vielä paljon kehittämistä. Vieras ympäristö ja vieraat hajut sekoittivat frettien päät, eikä lajien suorittaminen oikein meinannut onnistua aina. Mutta eihän tärkeintä ole kilpailu vaan mukava yhdessäolo. Toivon mukaan Oulun frettiporukka sai tästä sysäyksen ja järjestää pieniä frettimiittejä sinne päin tulevaisuudessa. Niistä tulen varmasti ilmoittelemaan niin täällä blogissa kuin yhdistyksen nettisivuilla ja naamakirjasivuilla.

Tässä valmistaudutaan suoritukseen

Tila oli ihan mukavan kokoinen


Aloimme jo mielessämme suunnitella samanlaista tapahtumaa Kuopion suunnalle syksyksi. Paikan löytäminen tulee varmasti olemaan haastavaa, kaikki vinkit n. 100 neliön tilasta Kuopiosta otetaan vastaan. Mielellään jossain keskeisellä paikalla, jotta saisimme myös yleisöä paikanpäälle. Tai jos joku tietää Kuopiossa messuja yms. joihin voisi PoSujen kanssa niin vinkkiä tulemaan! Varmasti myös ensi keväänä Ouluun on tulossa uusi samanlainen tapahtuma, senkin järjestämispaikasta otamme mielellään vinkkejä vastaan.

Miina oli kilpailija numero 4

Bela ja Irina suorittamassa namin etsintää


Sitten itse kisaan...Meidän karvapallojen menestys jäi Peikon kokonaiskisan toiseen sijaan, joka silti on mielestäni aivan huikeaa :) Laitanpa tähän myös lajien kolme parasta sekä kokonaiskisan kärkikolmikon:

Frettikeilaus:
1. Jetro
2. Rötkö
3. Lyyti

Fretticurling:
Jaettu 1. Jaska ja Veikko-Elmeri
3. Rötkö
...
Namin etsintä:
1. Vilma
2. Lyyti
3. Peikko

Pisin häntä
Jaettu 1. Peikko ja Jetro
3. Rötkö

Hienoin temppu:
1. Veikko-Elmeri
2. Lyyti
3. Jetro

Suloisin fretti:
1. Veikko-Elmeri
2. Yuki
3. Lyyti
 

Kokonaiskisa:
1. Rötkö
2. Peikko
3. Jetro

Kiitos kaikille kisaan osallistuneille ja onnittelut vielä menestyneille.


Puheenjohtaja ite selittää "ihan varmasti se fretti oli ainakin näin iso!"

Pisin häntä-mittausta

Tarkkaa hommaa

Elmerillä on töpöhäntä, mutta kisaan sai 5 sentin tasoituksen

Voittajien on helppo hymyillä, Natalia, Rötkö ja voittajan pokaali

Veikko-Elmeri ja huikeat kolme kunniakirjaa



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti