keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Joukkorokotus 2012

Eilen oli PoSujen ihka ensimmäinen joukkorokotus Kajaanissa. Väentungoksella ei voi kehua, mutta 13 näätääkin on jo joukko :) Vaikka kuinka olen yrittänyt tavoittaa muita frettiharrastajia täältä päin, tuntuu se olevan aika tuloksetonta hommaa. Jostakin on kuitenkin aina aloitettava ja toivottavasti porukka vuosien varrella tästä tulee kasvamaan.

Jännitin Rosvon matkustamista ihan tajuttomasti, koska aikaisemman kokemuksen perusteella Rosvo saa maniakohtauksiaan kaikesta, mikä ei ole tuttua ja turvallista. Poika kuitenkin suoriutui niin hienosti matkasta. Menomatkan nukkui kokonaan kopassa ja kun päästiin paikalle ja laitoin näädät kevythäkkiin, meinasi iskeä mania. Ajattelin silti kokeilla jos Rosvo siitä rauhoittuisi ja siirryimme puistoon kera näätien. Siellä meni hetki ravaamiseen kunnes poika köllähti riippumattoon nukkumaan. Samoin kotiintulomatkan poju köllötteli riippumatossa ja tirsaili. Miten ylpeä ihminen voikaan olla kun oma rakas eläin alkaa päästä kammoistaan yli! En ikinä olisi uskonut, että tähän pisteeseen vielä päästään. Nähtävästi muiden frettien seura rauhoittaa poikaa ja se osaa rentoutua kun ne tutut fretit ovat siinä vieressä.

Kamera unohtui ylläriylläri kotia, ei sen puoleen en olisi paljon jaksanut kuvailla. Viime viikonloppuna Suonenjok' Rokissa tuli otettua lähes 2000 kuvaa niin on kiintiö hieman täynnä. Muutama kuva löytyy Miian blogista Joukkorokotus Kajaanissa

Jotta kaikki ei olisi niin ihanaa ja kivaa, löysin eilen ruokakätkön...eipä siinä mitään, näihin on totuttu, mutta ensimmäistä kertaa lihanpalasissa oli toukkia. Hyi yöks sentään mikä lemu ja ne kiemurtelevat toukat! Onneksi niitä ei ollut montaa, mutta silti tämä kuvotuksen määrä on hirveä.

Huomenna frettipäivän pitämiseen Kiuruvedelle, samalla yritämme kartuttaa yhdistyksen kassaa keräyksellä. Ehkäpä huomenna muistan ottaa kameran mukaan ja kirjoittelen loppuviikosta miten päivä sujui.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti