maanantai 7. toukokuuta 2012

PoSujen vuosikokous

Eilen oli aika PoSujen vuosikokouksen ja sain arvonylennyksen Puheenjohtajaksi ;) Käytännössä meillä on niin pieni yhdistys vielä, että selkeitä roolijakoja ei ole. Suurimman osan hommista hoidan minä ja muut auttelee sen minkä kerkeävät ja pystyvät. Iloisena yllätyksenä oli saada hallitukseen uusi jäsen mukaan.

Toimintaa suunniteltiin tälle vuotta ja jo hieman ensi vuoden puolellekin. Sanotaanko näin, ettei aika ainakaan ole käymässä pitkäksi, sen verran paljon tapahtumia ja muuta mukavaa on tulossa. Jäseniä otetaan vastaan koko ajan ja ohjeet liittymiseen löydät täältä.

Perjantaina suuntaan auton kohti Seinäjokea ja lauantaina on sitten Faunattaressa frettipäivä. Palailen kotia kohti vasta sunnuntaina, on ihana päästä reissuun ja pois kotoa vähäksi aikaa. Vielä on hieman epävarmaa, ketkä freteistä lähtevät mukaan. Aikaisemmin ajattelin, että vain Lyyti lähtee mukaan, mutta eilen jouduin aloittamaan tytölle antibioottikuurin. Reipas kuukausi sittenhän koko näätäporukka sairastui flunssaan ja Lyytikin vaikutti jo parantuneelta. Kuitenkin huomasin viikonloppuna tytön yskivän ja aivastelevan siihen malliin, että ajattelin varmuuden vuoksi aloittaa kuurin. Tämän vuoksi en tiedä otanko Lyytiä mukaan vai lähdetäänkö sittenkin Moskun kanssa matkaan. Jos Lyytin olo helpottaa niin sitten lähdemme naisenergian turvin reissuun. Lyytin entinen omistajahan asuu Seinäjoella ja olisi todella mukavaa, että hän pääsisi tapaamaan tyttöä pitkästä aikaa. Olen menossa yökylään Lyytin veljen omistajan luokse, siksikin olisi niin ihana saada juuri Lyyti mukaan. Asialle ei kuitenkaan voi mitään, sairasta frettiä en toki missään nimessä lähde raahaamaan monen sadan kilometrin päähän.

Oulun frettipäivään ja frettiolympialaisiin on jo ilmoittautunut muutama innokas fretinomistaja ja fretti. Lisää väkeä kuitenkin kaivataan tapahtumaan, siitä muistutuksena tapahtuman sivut  sekä facebook-tapahtuma.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti