tiistai 13. maaliskuuta 2012

Lyyti-neiti täytti vuoden

Lyyti, tuo perheemme uusin tulokas vietti jo eilen 1-vuotissyntymäpäivää. Valitettavasti olin eilen sen verran kiireinen, etten ehtinyt tätä postausta tehdä.



Lyytihän saapui meille joulukuun alussa kodinvaihtajana. Lyytin entinen omistaja tuli siihen tulokseen, ettei voi tarjota näätäneidille kaikkea sitä aikaa, mitä vilkas tyttönen tarvitsee. Sain kuulla Lyytin kodinetsinnästä ystävältäni, jolla on Lyytin veli Veeti. Meillä oli suunnitelmissa uusi jäsen laumaan tämän vuoden pennuista, mutta koska kodinvaihtajat ovat minulle lähellä sydäntä, päätimme tarjota neidille kodin. Hetkeäkään ei ole tarvinnut tätä päätöstä katua, Lyyti on mitä ihanin fretti. Aluksi tyttö oli hyvin varautunut, odottihan uudessa kodissa neljä urosta, jotka kaikki Peikkoa vaille halusivat tutustua neitiin yhtäaikaa. Pikkuhiljaa pojat tutustuivat Lyytiin ja neiti alkoi puhjeta kukkaan. Peikon kanssa meinasi alussa olla ongelmia, kuten jo arvasinkin aikaisemmin, mutta jossain vaiheessa Veikko-Olavinkin sydän suli tämän hurmaavan neidin tassuissa. Lyyti on todella riehakas, vauhdikas ja leikkisä tapaus. Tyttö tarvitsee paljon huomiota meiltä ihmisiltä ja jaksaa leikkiä tunnista toiseen. Neiti on myös melkoinen järjestelijä luonteeltaan, niin ruokakupit kuin tavaratkin vaihtaa paikkaa sinne minne tyttönen ne haluaa. Vaikka kokoa ei ole paljon, luonnetta löytyy sitäkin enemmän. Olen erittäin onnellinen tästä frettineitistä, hän on valloittava lisä laumaalle. Olen myös kiitollinen Lyytin kasvattajalle siitä, että hän antoi neidin muuttaa meille asumaan.

Onnea näin jälkikäteen rakas Lyyti-neiti

2 kommenttia:

  1. Ai en tiennytkään että Lyyti tuli sulle tuommosten mutkien kautta.
    Onnea Lyytille vielä täälläkin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, hieman mutkien kautta :) Lyyti kiittää onnitteluista!

      Poista