maanantai 19. maaliskuuta 2012

Mosku 2 vuotta :)

Vaikka seuraavana pitikin olla kakkapostaus, laitetaan nyt väliin kuitenkin Moskun onnittelut ja hieman tarinaa pojasta.


Tänään siis vietämme Moskun 2-vuotissyntymäpäivää. Mosku on ACH´s ferretsin kasvatti ja syntynyt tosiaan 19.03.2010. Pentuja syntyi aika suuri määrä, 10 kappaletta, joista 5 urosta ja 5 naarasta. Pentuna Mosku muutti meidän lähellä sijaitsevalle paikkakunnalle ensimmäiseksi fretiksi. Ensimmäiselle omistajalle kuitenkin oli nähtävästi tullut allergiaa, jolloin poika muutti hänen tuttavansa luokse. Näin lokakuussa 2010 myynti-ilmoituksen eräällä keskustelupalstalla Moskusta jolloin olin jo omistajaan yhteydessä. Ilmoitus kuitenkin poistui melko nopeasti enkä saanut vastausta, joten ajattelin pojan löytäneen jo uuteen kotiin. Kuitenkin, kuukautta myöhemmin samaisella keskustelupalstalla näin uuden ilmoituksen, jossa oli kerrottu hieman enemmän pojasta. Yhdistelin palikoita kohdalleen ja nopeasti tajusin kyseessä olevan ACHn kasvatti. Otin yhteyttä kasvattajaan ja hänellä ei ollut mitään tietoa siitä, että Mosku on vaihtanut kotia, saati siitä että poika on nyt myynnissä. Nopeasti teimme mieheni kanssa päätöksen mennä katsomaan frettiä, asuihan omistaja vajaan sadan kilometrin päässä. Kun menimme paikanpäälle, vastassa oli hyvin energinen ja leikkisä frettipoika. Omistaja kertoi leikkaamattoman uroksen haisevan pienessä yksiössä lähes sietämättömälle ja lisäksi hänellä ei työnsä takia aika yksinkertaisesti riittänyt energiselle pojalle. Ensikohtaamisen yhteydessä Mosku näykkäisi minua peukalosta niin, että veret tulivat. Sillä hetkellä päätin, että tämä muuttaa meille :) Kaupat tuli ja nenä kohti kotia uuden tulokkaan kanssa. Ensimmäiset viikot jouduimme pitämään Moskua aika paljon muista erillään, koska pojalla tosiaan oli kiima täyttä päätä päällä ja käytös sen mukaista muita frettejä kohtaan. Hetimiten varasimme ajan implantointiin ja pari viikkoa myöhemmin kiima alkoi mennä ohi joten pystyimme yhdistämään lauman. Jouduin käyttämään Moskua heti ensimmäisenä päivänä eläinlääkärissä, koska pojan imusolmukkeet olivat kovin turvonneet sekä ihossa näkyi pieniä mustia rupia vieri vieressä. Eläinlääkärin mukaan pojalla oli jotain ulkoloisia, joista ei saatu varmuutta. Tämä oli aiheuttanut ihotulehduksen joka taas turvotti imusolmukkeita. Koko lauma sai loishäädöt, Mosku myös antibioottikuurin ja koko asunto kuurattiin. Noin viikossa pisteet hävisivät ja imusolmukkeet rauhoittuivat.



Elo Moskun kanssa on ollut hyvin helppoa, poika ei tuon ensikohtaamisen jälkeen ole koskaan purrut niin kovaa, että verta olisi irronnut. Pientä näykkimistä toki on ollut leikkien tiimellyksessä. Mosku sietää lähestulkoon ketä frettiä vain ja sen kanssa onkin helppo käydä kyläilemässä muissa frettikodeissa. Näätä on hyvin leikkisä, mutta kovin sulokasta ei liikkuminen ole, Mosku on hieman köntys fretiksi ja saakin minussa naurukohtauksia aikaiseksi hassulla juoksutyylillään. Näyttelymatkoilla Mosku on aina meillä mukana, koska automatkustaminen on pojan kanssa todella helppoa. Hieman olemme saaneet myös maistaa menestystä, vaikka sehän ei näyttelyiden pääasia olekaan.



Olen todella onnellinen siitä, että Mosku kuuluu laumaamme. Iso kiitos kuuluu myös Moskun kasvattajalle, joka on ollut meille korvaamattomana tukena, jos kysymyksiä on tullut. Vielä kerran, Onnea rakas "Quasimodo"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti