tiistai 2. huhtikuuta 2013

Paistaa se päivä risukasaankin. Tai sitten ei.


Yllä oleva kuvastaa hyvin tämän hetken fiiliksiä. Tämän päivän piti olla vuoden paras, pääsinhän takaisin töihin. Mutta kuinkas kävikään, se aurinko ei tosiaan paista risukasaan.

Lyyti on kipeä, todella kipeä. Lauantaista asti olen sydän syrjällään seuraillut neitin vointia joka on vain huonontunut. Oireina on siis ollut vaikka mitä, milloin ei ole tullut pissaa eikä kakkaa, levottomuutta, väsymystä, turvonneet imusolmukkeet ja turvonnut vatsa. Ruokaa ja vettä on kuitenkin mennyt, joten en halunnut lähteä pääsiäisenä päivystykseen. Tänä aamuna varasin sitten ajan klinikalle ja tuomio ei ollut kovin mukavaa kuultavaa. Kaikki imusolmukkeet ovat todella turvonneet ja tytöllä on kuumetta. Miksi, sitä ei tiedetä. Turvonneet imusolmukkeet myös aiheuttavat sitä ettei suoli toimi oikein. Hoidoksi antibioottia isolla annoksella sekä kipulääkettä, toiveissa siis olisi joku yleistulehdus joka lääkkeillä paranisi. Jos muutosta ei ole tapahtunut torstaihin mennessä, mennään uudelleen ja otetaan verikokeet, röntgen ja ohutneulanäyte imusolmukkeesta. Valitettavasti oireet viittaavat siis myös lymfoomaan ja noilla kokeilla se voidaan varmistaa. Ette usko kuinka paljon toivon joka sekunti, että lääkkeet purevat. Lymfooman ennuste ei koskaan ole hyvä, kyse voi olla päivistä tai korkeintaan viikoista.

Tämä nyt on tällainen tynkä vuodatus, kirjoittamalla on niin helppo purkaa pahaa oloaan pois :'(

2 kommenttia:

  1. Fera toivottaa tätäkin kautta isosiskolle vointeja ja paranemisia! Voi, toivottavasti nyt lääkkeet auttavat ja Lyyti tulee kuntoon. Voimia myös sinulle ja toivotaan parasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen verran usvan keskellä olen kulkenut, etten ole huomannut kommenttiasi. Kiitos tsempeistä :)

      Poista