Kaksi vuotta...

Tänään tulee kaksi vuotta siitä, kun Mimmin oli aika päästä kivuistaan. Edelleen tuntuu, että vasta eilenhän tuo pieni näätätyttö vielä tassutteli luonamme. Olen vieläkin niin kiitollinen tuolle pienelle otukselle siitä, että neiti näytti minulle tien frettihulluuteen. Ikävä tulee edelleen ajoittain, mutta nykyään osaan jo hymyilläkin miettiessäni Mimmiä. Onneksi minulla on aina pala Mimmiä mukanani, tassunjäljet tatuoituna sydämen yläpuolelle

"Taatusti hän kuulee. 

Hän katselee sinua varmasti kaiken aikaa. 

Ehkä hän on nyt onnellinen, 

ehkä joidenkuiden ei ole tarkoituskaan jäädä elämäämme pysyvästi. 

Ehkä jotkut ovat vain ohikulkijoita, vain läpikulkumatkalla.

Ehkä he täyttävät tehtävänsä nopeammin kuin muut. 

Heidän ei tarvitse vitkutella täällä sataa vuotta saadakseen kaiken kuntoon. 

He hoitavat hommansa tosi nopeasti jotkut. 

Jotkut vain ikään kuin käväisevät elämässämme antamassa meille jotakin, 

tuovat lahjan tai opettavat meille jotakin tärkeää, 

ja se on heidän tehtävänsä meidän elämässämme. 

Hän opetti sinulle varmasti jotakin.

Ehkä hän opetti sinua rakastamaan, antamaan ja välittämään. 

Se oli hänen lahjansa sinulle. 

Hän opetti sinulle paljon, ja sitten hän lähti.

Ehkä hänen ei yksinkertaisesti tarvinnut viipyä pitempään. 

Hän antoi antoi sinulle lahjansa ja oli sitten vapaa jatkamaan matkaa, 

mutta häneltä saamasi lahjan, 

sinä saat pitää ikuisesti."