sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Eviran vastaus

Keskiviikkona postilaatikossa odotti kirje Evirasta ja Lyytin patologinen vastaus oli saapunut. Kädet täristen avasin kirjekuoren ja odotin selkeää vastausta, mutta...
Lyytin vei pitkälle edennyt munuaissairaus, munuaiskerästen sellainen. Itse en ihan kaikkea avauskertomuksesta tajunnut, joten laitoin vastauksen menemään eläinlääkärille, joka sitten tulkitsi minulle loput ja kertoi syitä mikä tällaiseen on voinut johtaa. Hänen näkemys asiaan oli, että Lyytillä on jo syntyessään ollut vikaa munuaisissa ja vaikka olisin tehnyt mitä, ei Lyytiä olisi voitu pelastaa. Lähinnä tuollaista rappeutumaa mitä Lyytin munuaisista löytyi, havaitaan yleensä vanhemmilla eläimillä. Lyytin tapauksessa se oli kuitenkin agressiivinen ja vei pienen näätäneidin nopeasti huonoon kuntoon ja vehreämmille putputusmaille. Kirjoitan tähän alle vielä ne oireet mitä Lyytillä oli ja miten sitä hoidettiin.

Huomasin Lyytin olevan aivan veto pois ja kuivanut torstaina 26.6, en meinannut saada tyttöä edes hereille. Lyyti maiskutti suutaan, sillä oli selkeästi tosi paha olo ja ulosteessa oli verta. Lyytin takapää oli kovin huojuva ja kävely vaikeaa. En saanut mitään menemään alas, en vettä enkä nestettä joten nopeasti päätimme lähteä käymään päivystävän eläinlääkärin luona, jotta saadaan kipulääkettä ja nesteytystä nahan alle. Ajoimme viereiselle paikkakunnalle, eläinlääkäri tuskin oli edes nähnyt frettiä aikaisemmin ja hän ei osannut aiheuttajasta mitään sanoa, nesteytti kuitenkin, antoi kipulääkkeen sekä pahoinvointiin lääkettä. Yön heräsin 2 tunnin välein antamaan nestettä suun kautta sekä toipilasruokaa, jotain saatiinkin alas menemään. Pelkäsin, ettei Lyyti selviä yöstä, mutta aamu kuitenkin koitti ja olimme heti eläinklinikan auetessa ovenkahvassa kiinni. Eläinlääkäri tutki, otettiin röntgenkuvat ja tutki taas lisää. Verikokeita ei voitu ottaa, koska Lyyti oli liian huonossa kunnossa rauhoitukseen, mutta laittoi kuitenkin viimeisillä voimillaan vastaan niin paljon, ettei kokeen otosta olisi tullut mitään. Röntgenkuvassa ei näkynyt mitään ihmeellistä, eläinlääkärin diagnoosi paha suolistotulehdus. Hoitona antibioottia ja runsas nesteytys. Koska en vieläkään saanut Lyytiä juomaan tarpeeksi, saimme välineet kotiin, jotta pystyimme nesteyttämään itse nahan alle. Koko viikonlopun nesteytimme Lyytiä 3 tunnin välein nahan alle, samalla annettiin kanan jauhelihasta tehtyä velliä ja toki myös vettä. Pikkuhiljaa näytti siltä, että ruoka ja vesi alkaa taas maistumaan suun kautta ja maanantai-aamuna emme enää nesteyttäneet nahan alle koska nestettä meni tarpeeksi suun kautta. Edelleen Lyytin takapää oli horjuva ja ulosteessa edelleen hyytynyttä verta, laihtunutkin neiti oli kovasti. Ajattelin, että kyllä se siitä helpottaa kunhan saa kerättyä voimat takaisin. Tässä vaiheessa olin jo aivan varma, että pahin on selätetty ja Lyyti selviää. Kunnes koitti torstai-aamu...En saanut menemään taas mitään alas ja Lyyti puri minua sormesta todella lujaa, samoin ruiskusta puri hampaat läpi. Mukaan tuli myös kouristuksia. Minun oli pakko lähteä töihin ja jouduin jättämään Lyytin yksin kotiin. Tiesin että mieheni menee kotiin parin tunnin päästä katsomaan tilannetta, tuntui aivan järkyttävän pahalle jättää kipeä eläin kotiin yksin. Mutta työmaailma ei tunne sairauspäiviä lemmikkien takia, joten vaihtoehtoja ei ollut. Mieheni tullessa kotiin, oli Lyyti jo poistunut henkisesti tästä maailmasta vaikka ruumis vielä sinnitteli. Hän soitti minulle, että nyt on pakko mennä ja päästää Lyyti menemään. Kouristelu oli tässä vaiheessa muuttunut jatkuvaksi ja tietenkään siinä tilanteessa ei ole mitään vaihtoehtoja. Joten Lyyti asteli päivällä sateenkaarisillalle minun sylissä nukkuen, mieheni ollessa vierellä. Eläinlääkärikin suositteli lähetystä Eviraan, jotta saadaan lopullinen syy selville. Voin kertoa, että on todella rankkaa laittaa rakas lemmikki pahvilaatikossa matkahuoltoon.

Se syyllisyyden tunne mitä poden vieläkin siitä, etten jäänyt kotiin, on kamalaa. Lähtiessäni töihin ei tilanne vielä ollut niin paha, että olisin ajatellut Lyytin kärsivän ihan kamalasti. Mutta tila missä neiti oli mieheni tullessa kotiin, paljastaa sen, että tuskat ovat varmasti olleet hirmuiset. Vaikka työmaailma ei tunne lemmikkien sairastelun vuoksi poissaolemista, tästä opin sen, ettei sillä ole paskankaan väliä. Minun olisi pitänyt jäädä kotiin seuraamaan tilannetta. Mutta koska en omista aikakonetta, ei tehtyä saa tekemättömäksi. Onneksi tiedän kuitenkin, että Lyyti sai lähteä tästä maailmasta rauhallisesti meidän rakkaiden ympäröimänä. 

Lyytin tuhkat tulivat kotiin jo pari viikkoa sitten. Hän nukkuu ikiuntaan samassa uurnassa kuin Mimmi ja Nukakin. Nyt laumassa on enää kolme jäsentä ja koti on kovin hiljainen.

Lyyti vuorokautta ennen siirtymistä sateenkaarisillalle minun sylissä

2 kommenttia:

  1. ♥ Nyt on toisen hyvä olla, osanotot menetyksestä ♥

    VastaaPoista
  2. Otan osaa :( Todella harmi ja kurja juttu <3

    VastaaPoista