perjantai 24. elokuuta 2012

Näyttelyä järjestäessä

Taas on aikaa vierähtänyt edellisestä postauksesta. Kiire on ihana tekosyy jättää kirjoittamatta :D Totta puhuen olen oikeasti ollut niin kiireinen, etten ole ehtinyt miettiä postauksia. Tuleva Pet-näyttely työllistää yllättävän paljon, joka päivä tulee uusia asioita mieleen, jotka pitää hoitaa. Onneksi suunnittelu alkaa olla loppusuoralla, nyt pitää enää hoitaa juoksevia asiota.

Mitä kaikkea siihen järjestämiseen sitten kuuluu? Ajattelin tehdä tällaisen listauksen asioista, joita pitää hoitaa ja tehdä. Tästä puuttuu vielä montamonta asiaa, mutta pääpiirteittäin saatte kuvan siitä, millaista on järjestää näyttelyä.

-Tila
-tuomareiden hankkiminen
-julisteet
-mainostus netissä ja puskaradiolla
-infopaketin kirjoittaminen
-osallistumismaksujen miettiminen
-näyttelyn aikataulu
-sponsoreiden hankkiminen
-pokaalien tilaus
-ruusukkeiden teko
-riippareiden yms. palkintojen ompeleminen, kankaiden hankinta
-työjako näyttelyssä
-arpajaispalkintojen keräys
-luokkajaon miettiminen
-arvostelulomakkeen teko ja tulostus
-näyttelyvihkosen kasaaminen, tulostus
-järjestäjille nimikylttien teko
-näyttelykassien kokoaminen
-kunniakirjojen teko ja tulostus
-ilmoittautumisten vastaanottaminen, ilmoitusmaksujen laskutus ja ilmoitussähköposteihin vastaaminen

Tässä on siis osa hommista ennen näyttelyä, mukana ei ole vielä mitään itse päivänä tehtäviä hommia. Ei siis tarvitse ihmetellä, jos välillä on kiire ja stressi. Toivoisinkin, että mahdollisimman moni pääsisi paikalle, koska näyttelyn järjestäminen ei ole ihan helppo juttu ja teen tätä hommaa ihan vain sen takia, jotta fretti-ihmisille olisi tapahtumia täälläkin päin.

Haluaisin tässä välissä kiittää kaikkia niitä, jotka ovat lähteneet jo nyt mukaan sponsoroimaan näyttelyä. Tässäpä tulee mainospläjäys eli Kuopion Pet-näyttelyä ovat sponsoroimassa:





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti